NMKY

Oulun NMKY ja Rovaniemen NMKYkohtasivat jo kolmatta - ja viimeistä kertaa tällä kaudella. Oululaisten kokoonpano oli saannut kaivattua täydennystä Rovaniemen vierailuihin verrattuna, kun korinaluspelaajat Teemu Junila ja Laurits Juffer olivat Ynnin kokoonpanossa.
 
Ottelu oli erittäin fyysistä alusta asti. Tuomarilinjan ollessa varsin salliva, jäi koviakin kontakteja viheltämättä. Tällä kertaa linja oli kuitenkin molemmissa päissä sama. Tasainen avausneljännes enteili jo hyvää rovaniemeläisille, kun etenkin puolustuspeli oli kovaa luokkaa. Vaikka toisessa erässä laajalla rintamalla onnistunut kotijoukkue repäisi puoliajalle 9 pisteen kaulan, oltiin Ronmky leirissä kovassa uskossa otteluvoittoon. Pelissä oli paljon hyviä aineksia, joita ei aiemmissa peleissä ole tällä kaudella näkynyt.
 
Kolmannen neljänneksen alku oli Ynnin juhlaa, kun Tomi Yrjänheikki napautti kolmosen pohjaan. Aatu Eskola nosti saamansa irtopallon jälkeen Ynnin jo 14 pinnan karkumatkalle ja harvalukuinen oululaisyleisö ja todennäköisesti myös oululaisjoukkue luulivat ottelun olevan ohi.
 
Vierasjoukkueen leirissä usko oli kuitenkin yhä kova! Risto Rantasen ja Ilari Niemisen onnistuneet kolmoset tulivat kreivinaikaan nostaen kirivaihteen kakkosesta suoraan neloseen. Päätösneljännekselle lähdettiin Ynnin 6 pisteen johdossa.
 
Taas erän alkuun kotijoukkue sai kasvatettua johtoa kaksinumeroisiin lukuihin. Tämä ei vierailijoita hetkauttanut. Pomppu sinne, pomppu tänne saattaa tehdä jo 6 pistettä eroa. Päätösneljänneksen sankareiksi nousivat Lauri Herva ja Jani Vostrakov, jotka mättivät viimeisessä erässä yhteensä 16 pinnaa. Noin minuutti ennen loppua ottelu näytti jo kääntyneen lopullisesti vieraiden hyväksi, kun eroa oli 6 pistettä ja vastustaja kerjäsi verta nenästään hakemalla hakien teknistä virhettä, jota ei jostain kumman syystä puhallettu. Ynni sai pallonhallinnallaan Benjamin Halosen vapariviivalle, joka teki tarkkaa työtä nakuttaen molemmat heitot koriin, ero 4 pisteeseen. Ronmkyn aikalisän jälkeen pallovietiin hyökkäyspäähän kellossa ollen aikaa jäljellä noin 35 sekuntia. Pallo saatiin kentälle, mutta hienon pelin pelanneen Risto Rantasen töppönen petti alta ja pallonhallinta vaihtui yllättäen Ynnille. Menetyksen jälkimaimingeissa Rantanen meni ottamaan harkitsemattoman virheen, ja joukkuevirheiden ollessa täynnä pääsi Antti Huhmo vapariviivalle. Huhmo oli erehtymätön, kaventaen eron kutkuttavasti 2 pisteeseen. Ronmkyn hyökkäyksessä Ynni pysäytti kellon pakottaen oulaiskasvatin Jani Vostrakovin vapariviivalle. Janin heittäessä ensimmäinen sisään ja toisen ohi, sai Ynni mahdollisuuden tasoittaa ottelun eron ollessa 3 pinnaa. Vapaata kaukoheittopaikkaa ei kuitenkaan siunaantunut, joten parimetrinen hollantilaissentteri Juffer "tyytyi" kahden pisteen pelitilannekoriin ja kaventaen eron pisteeseen. Lauri Hervan kautta pallon saannut Ilari Nieminen joutui tiukkaan paikkaan oululaisten pakottaessa hänet vapariviivalle 18 sekuntia ennen loppua.
 
"Jalat tärisi niin hitosti, onneksi vapina ei ulottunut käsiin saakka. Korisuran tähän mennessä kovin paikka", kommentoi Ilari Nieminen taiston tauottua.
 
Ronmky vaihtopenkin pidättäessä hengitystään Ilari pisti pelimiehen elkein molemmat vaparit pussiin, ja varmistaen, että ilman hölmöilyjä Ronmky pääsisi vähintään jatkoajalle eron karatessa 3 pisteeseen. Tästä tilanteesta mentiin Ynnin aikalisälle.
 
Kotijoukkueen suunnitelmat eivät tainneet onnistua suunnitellulla tavalla, sillä tasoituskolkkia joutui yrittämään vähällä hyökkäysvastuulla ollut Antti Eskola, jonka kolmonen ei löytänyt tietään perille. Ripa Rantasen hyppysistä lipsunut levari päätyi vielä kaarella olleen Antti Huhmon hyppysiin, joka joutui kuitenkin heittämään varsin hankalasta asennosta ajan loppuessa kesken. Päätössummeri päästi valloilleen rovaniemeläisjuhlat!
 
Ronmkystä loistavan pelin pelasivat vapariviivalta tarkasti 12 pinnaa tehnyt Jani Vostrakov ja Lauri Herva osoitti hienoa johtajuutta tehden päätösneljänneksellä kovia koreja. Miika Jaatinen paini erinomaisesti korin alla koko 40 minuuttisen edestä. Risto Rantanen pelasi huikean pelin uskaltaen haastaa pidempiä oululaisia. Ilari Nieminen osui tärkeissä paikoissa ja Pekka Mustonen teki pyyteetöntä likaista työtä molemmissa kenttäpäädyissä. Miska Kujala, Lenni Lassila ja Ilkka Yrjänheikki toivat penkiltä tärkeitä huiliminuutteja avainpelaajille. Todellinen koko joukkueen voitto!
 
"Ilman muuta meidän tämän kauden paras esitys! Pelattiin todella hyvin ja fiksusti molemmissa päissä kenttään. Aina on hienoa erityisen hieno voittaa, kun noustaan noinkin kovalta takamatkalta rinnalle ja ohi", kertoi tyytyväinen Martti Nieminen.
 
Tiesitkös tätä: Ronmkyn viimeisin vierasvoitto on niinkin kaukaa kuin keväältä 2012!
 
Ronmkyn pistemiehet:
 
Jani Vostrakov 20
Miika Jaatinen 17
Risto Rantanen 15
Lauri Herva 10
Ilari Nieminen 5
Pekka Mustonen 5
Miska Kujala 2
Lenni Lassila
Ilkka Yrjänheikki
Ilia Skliaruk

 


Ynnin pisteet:

Laurits Juffer 23
Teemu Junila 10
Tomi Yrjänheikki 9
Vili Hautala 7
Benjamin Halonen 6
Okko Manninen 5
Antti Huhmo 5
Aatu Eskola 4
Niko Vakkilainen 2
Saku Huhmo

Rovaniemen NMKY:n edustusjoukkue tahtoo kiittää tukijoitaan ja kannattajiaan menneestä syyskaudesta ja toivottaa oikein mukavaa joulua ja uutta vuotta kaikille! Pelit jatkuvat ensi vuoden puolella 17.1 Keltakankaalla Kauhajoen Karhua vastaan. Nyt on aika vetää happea.