NMKY

Rovaniemen NMKY ja Kiimingin Riento kohtaavat neljättä kertaa kuluvan kauden aikana. Ottelu on molemmille joukkueille kuluvan kauden viimeinen.

 

Kiiminki on kohdattu vuosien aikana jo niin moneen kertaan, että kaikki mahdollinen siitä alkaa olla jo kirjoitettu. Siksipä jututimme tällä kertaa otteluennakkoa varten Namikassa sunnuntaina viimeisen pelinsä pelaavaa Pekka Mustosta, jolle Kiiminki on enemmän kuin tuttu vastustaja.

 

”Kiiminkihän on mukava vastus. He pelaavat kovaa; mutta rehdisti. Riennosta löytyy heittovoimaa ja vahvoja jässiköitä korin alta. Heikkoutena näkisin sen, että hyökkäyspäässä ratkaisijoita ei ole montaa. Kokenut porukka pelaa kuitenkin fiksusti ja löytää yleensä sen parhaan mahdollisen tarjolla olevan heittopaikan”, kommentoi peräti 15 kertaa Rientoa vastaan pelannut Mustonen.

 

Namikan ja Riennon kohtaamiset ovat viime vuosina olleet äärimmäisen tasaisia. Kokenut Kiiminki on kuitenkin voittojen määrässä selvästi niskan päällä. ”Peli on monesti ollut vieraskentällä jo meidän hallinnassa, mutta sitten on jollain tapaa meiltä usko loppunut siihen, että voitaisiin Laivakankaalla voittaa. Tällä kaudella taidettiin johtaa peliä vielä viisi minuuttia ennen loppua seitsemällä pisteellä; viime kaudella hävittiin kahden jatkoerän jälkeen. Tietenkin ne tiukat tappiot ovat jääneet harmittamaan, mutta ollaanpa ainakin tarjottu yleisölle jännitystä koko rahan edestä”, virnistää Namikassa viidettä kauttaan pelaava ”Peksi”.

 
Vielä kerran! Ikitaistelijana tunnettu Pekka Mustonen pukee tulevana sunnuntaina viimeistä kerta RoNMKY:n peliasun ylleen. Kuva: Minttu Mäkinen

Miten edustusjoukkue on sinun aikanasi muuttunut?

Ensimmäisenä vuonna täällä ei edes ollut miesten joukkuetta. Toisena kautena saatiin kasaan kokenut ryhmä, mutta se oli vain yhden kauden kestävää huumaa. Hankala perheellisten on tällaista sarjaa pelata missä reissut ovat koko viikonlopun mittaisia. Sen kauden jälkeen on oikeastaan ollutkin koko ajan tietynlainen sukupolvenvaihdos menossa. Pojat alkavat olla jo miehiä ja ovat valmiita kantamaan vastuuta miesten peleissä”, Mustonen kertoo.

 

Lopuksi pyysimme Namikassa valmentajana, pelaajana sekä muissa seuratoiminnan tehtävissä mukana ollutta Mustosta kertomaan muutaman parhaan muistonsa Namikan peleistä tai muista tapahtumista:

Kuulostaa kliseiseltä, mutta parhaina ja arvokkaimpina muistoina ovat ne ihmiset, joihin on tämän toiminnan kautta saanut tutustua. Monia toivottavasti loppuelämän kestäviä kaverisuhteita on tullut Namikan ja koripallon kautta. Sellaisia ei rahalla saa.”

 

Elämäni pelit: Pekka Mustonen, RoNMKY

1.    1.  Minipojat Sima basket- turnaus vappu 2015

Lähdettiin käytännössä mikroikäisten porukalla pelaamaan Järvenpään turnaukseen minipoikien sarjaan, odotettavissa oli rumia murskatappiota. Meidän jengi ei ennakkoasetelmista välittänyt pätkääkään. Porukasta hitsautui turnauksen aikana yhtenäisin joukkue missä minä olen saanut olla mukana.

 

2.   2.   ONMKY-RoNMKY 48-69, Naisten II-divaria 19.2.2012

Tämä ihan tavallinen sarjapeli jäi mieleen, koska pelasimme tasapainoisen ottelun, jossa kaikki mukana olleet yhdeksän pelaajaa onnistuivat täydellisesti. Olimme syyskaudella hävinneet kaikki pelimme; mukaan lukien Oulua vastaan pelatut pelit.

 

3.    3.  RoNMKY-KiiRi 88-73, Miesten II-divaria 12.12.2015

Yksi erikoisimmista korispeleistä missä olen ollut mukana. Ekalla jaksolla Kiiminki vei peliä miten tahtoi; tauolla vierasjohto 18 pistettä. Toinen puoliaika olikin meiltä melkoista hurmosta, kuten loppulukemat kertovat!

 

4.    4.  BC Lapua-RoNMKY 112-66, Miesten II-divaria 9.12.2012

 Eräällä tavalla unohtumaton peli tämäkin. Meillä oli tupla viikonloppu vieraissa Vaasaa ja Lapuaa vastaan. Muutenkin jo kapeasta kokoonpanosta ukkoja tippui sairastelujen vuoksi pois viime metreillä; lopulta lähdettiin kuudella pelaajalla + valmentaja/huoltomies Grafilla matkaan. Toni Raiski teki Lapualta kymmenen pinnaa ekaan minuuttiin. Muutenkin Lapualla tuntui uppoavan kaikki heitot; muistaakseni 27 kolkkia heittivät säkkiin koko pelissä. Grafin Jere pitikin hyvän kannustavan puheen kopissa: ”Jos noiden kolkit oiskin vaan kakkosia niin ei oltais yhtään näin paljoa tappiolla”. Tämä on ainoa peli jossa on puoliajalla tehnyt mieli lähtä kotia kohden.



Rovaniemen NMKY-Kiimingin Riento Keltakankaalla sunnuntaina 28.2 klo 13.00. Liput 3 euroa, lapset alle 16v ilmaiseksi. Kanttiini ja fanimyymälä palvelevat, tervetuloa!