NMKY

Miesten kaudenavauksessa vieraaksi saapui Vaasan Salama. Ennen ottelua muistettiin miesten päävalmentajaa sekä elämäntyön Ronmkyn eteen tehnyttä Martti Niemistä pyöreistä vuosista.

Vaasa saapui paikalla 8 pelaajan voimin allaan ottelu lauantaina Oulua vastaan Vaasassa. Kotijoukkueen tavoitteena oli siten pitää vauhtia. Ensimmäisellä kympillä pallo liikkuikin mukavan nopeasti ylös Ronmkyn parhaimmistoon kuuluneen Risto Rantasen kädestä syöttämällä ja kuljettamalla. Kotijoukkueen puolustaminen oli kuitenkin varsin löysää ja Salama naputteli eka jakson päätteeksi 6 pisteen johdon. Toinen jakso noudatteli samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Ville Valkama raastoi puolustuksessa ja johti hyökkäyspeliä, vaikka muutoin Namikan puolustaminen oli löysää ja hajanaista.  Kotijoukkue sai toisella jaksolla yhden intensiivisen 8-0 jakson jonka turvin ero Salamalle puoliajalle mennessä oli vain 11 pistettä.

Kolmannella jaksolla vaikeudet alkoivat todenteolla. Joukkuepelistä ei ollut tietoakaan. Lisäksi jaksoa sävyttivät useat tekniset virheet erinäisistä episodeista, jotka sotkivat peliä entisestään. Salama ei sekaannuksesta hätkähtänyt vaan mätti palloa säkkiin 27 pisteen edestä ja peli ohi. Namikan päät painuivat ja joukkuepelaamisen olemattomuus senkuin korostui.  Valonpilkahduksina mainittakoon Valtteri Kokkosen suoritukset. Vade sai pitkän tauon jälkeen uuden vaihteen silmään. Rovaniemeläisittäin toinen ilonaihe olivat Pyry Kantomaan ennakkoluulottomat esitykset. ”Mies” todisti olevansa valmis kakkosdivarikarkeloihin.  Neljäs jakso oli mitäänsanomatonta pelailua kun kotijoukkueen leiristä oli pelihuumori totaalisesti loppu. Ottelu lopulta Salamalle 84–46.

 

Valmentaja Martti Niemisen kommentit:

” Mies ei liikkunut, pallo ei liikkunut. Puolustuksessa nukahdeltiin vuorollaan. Sittenpä se lopputulos on sen mukanen. Positiivinen asia se, että tätä ei tarvi kauaa miestiskellä. Ens viikonloppuna lähdetään parantamaan Oulussa.”

 

Ottelun penkin päästä seuranneen kapteenin kommentit:

”Aika karulla tavalla nyt näky se miten tässä on pystytty reeneissä vetään 5vs.5. Turha selitellä. Vaikka me ei olis vedetty yhtiäkään reenejä niin kyllä pitäs joka ukon pystyä enemmän itestään ottaan irti. Siellä ne muutamat jaksot ku oikeesti mentiin iholle ja vedettiin täysillä niin vastustaja oli köysissä ja oma peli rullas. Ihan ei riitä että pelaa pelistä 5 minuuttia sillä intensiteetillä.”

 

RoNMKY:n pisteet:

Risto Rantanen 16
Valtteri Kokkonen 12
Ville Valkama 8
Miska Kujala 4
Pyry Kantomaa 2
Miika Jaatinen 2
Pyry Dementjeff 2