NMKY

B-tyttöjen syksyn viimeiset pohjoisen alueen sarjapelit tahkottiin Rovaniemen superviikonloppuna Porokadun salissa. B-tyttöjen joukkueelle pelejä on kertynyt syksyltä kiitettävästi, joten kyseessä oli varsin rutiini viikonnvaihde.

Ensimmäinessä ottelussa vastassa oli Oulun NMKY. Ottelu oli varsin kovavauhtinen ja sitä myöten sekavaa pelaamista puolin ja toisin. ONMKY vei ottelua ensimmäiset kolme jaksoa ja ero kävi välillä lähes parissa kymmenessä pisteessä. RoNMKY:n tytöt roikkuivat pelissä kuitenkin mukana hyvillä yksikösuorituksilla. Viimeisellä kympillä kotijoukkue nousi taistelemaan voitosta Nella Mikkosen uskomattomalla hyökkäyspään tehokkuudella. Nellan viimeisen jakson 15 (10 vapaaheitoista) pistettä tarjosivat kotijoukkueelle paikan tasoittaa ottelun viimeisellä 7 sekunnilla. Nella pääsi itse yrittämään viimeistä kolmen pisteen heittoa. Valitettavasti kruunu hienosta kiristä jäi tällä kertaa uupumaan kun heitto ei mennyt koriin. Näin Oulu voitti ottelun 76-73.

Valmentajan kommentit:

Oltiin vähän hukassa koko matsi valmennusta myöten. Ei oikeen mitään asioita tehty niin kuin osataan. Odoteltiin aina että mitähän joukkuekaveri nyt tekee kun sai pallon, kun olisi pitänyt itse olla aktiivinen. Pallot laitettiin kyllä pussiin suhteellisen varmasti ja vapariviivalta onnistui myös muut ku Nella. Ihan voitettavissa ollut matsi mutta tällä kertaa näin.

 

Ronmkyn pisteet:

Nella M. 20, Oona 20, Allu 12, Karo 7, Ninni 4, Elli 4, Nella K. 4, Viivi 2

 

Toista ottelu saatiin odotella pitkä päivä kun Oulu, Salla ja Ylivieska selvittelivät keskenäistä paremmuuttaan.

 

Lopulta Ylivieskan totutusti kovaa pelaava porukka asettui kotijoukkuetta vastaan päivän viimeisessä ottelussa. Tällä kertaa kentällä ei ollut kuin yksi joukkue. Ronmkyn tytöt hallitsivat tapahtumia molemmissa päissä kenttää ja ottelu oli taputeltu puoliaikaan mennessä. Ronmkyn pisterohmut olivat Ogi Kuisma ja kauden parhaan pelinsä pelannut Elli-Noora Jylkäs. Varsinkin Elli petasi loistavalla sijoittumisellaan itselleen huippupaikkoja joihin joukkuekavereiden oli mukava tarjoilla palloja. Kliininen viimeistely ja sitä myöden päivän komein hymy lopputulemana. Kotijoukkueesta kunnostautuivat myös kapellimestari Koponen (Ninni), sekä jälleen vakuuttavasti omaa korinalustaa irtopalloista siivonnut Alissa Lumme. Ottelu päättyi lukemiin 71-42.

Valmentajan kommentit:

Ei ollut Ylivieskan tytöillä ihan sama meininki kuin aiemmissa kohtaamisissa mutta toisaalta kyllä me aika hyvin pelattiin. Paikkapuolustusta vastaan liikutettiin palloa ja löydettii vapaa pelaaja helposta korintekopaikasta. Ja oltiin aktiivisia ja aloitteellisia. Helpon näköstä oli pelaaminen muutenki. Vaikea sanoa mistä ero aamuiseen pelaamiseen tuli. Oisko se sitten ku päivä tossa levättiin, eikä ollu enää aamun unihiekat silmissä.

 

Ronmkyn pisteet:

Oona 20, Elli 18, Alissa 11, Ninni 6, Nella M. 6, Karo 6, Nella K. 4,