NMKY

Ronmky järjesti Rovaniemellä, Jokiväylän liikuntahallissa, koripalloturnauksen marraskuun lopulla.

Turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta, joiden pelaajat tulivat pääosin Rovaniemeltä - saapuipa muutama kuitenkin Kemistä, Oulusta ja yksi pelaaja Tampereelta(!) asti. Turnauskaaviossa joukkueet oli jaettu kahteen kolmen joukkueen alkulohkoon, joiden kaksi parasta etenivät välieriin ja kolmannet sijoitusotteluun sijoista 5 & 6. Välierien voittajat kohtasivat toisensa päivän päätteeksi mestaruusottelussa. Näin kaikille joukkueille tuli vähintään kolme ottelua, jokainen kestoltaan 4x10min (juoksevalla peliajalla).

Päivä oli tiivis ja tunnelma turnauksessa oli todella mahtava: reilu urheiluhenki kukoisti, pelit pelattiin kovalla intensiteetillä ja järjestelyt toimivat sujuvasti. Pelit olivat viihdyttäviä ja/tai tasaisia. Finaalistakin kehkeytyi turnauksen arvolle sopiva jännitysnäytelmä, joka ratkesi vasta summerin soidessa ja pallon kimmotessa kolmen pisteen heitosta koriraudoista ulos. Mestaruuteen nousi ansaitusti vahvan toisen puoliajan myötä pistein 39 – 36 (9 - 22) joukkue nimeltä Sukanleikkaajat. Kuvat kertovat lisää, turnauksen videoanti jäi vähäiseksi, mutta tallentuipa pari kolmosta filmille. Lisää kuvia tai videoita saa mielellään jakaa, jos joltain löytyy!

Turnauksen vastuujärjestäjänä toiminut Pekka Sutinen haluaa lämpimästi kiittää talkooväkenä olleita seuran junioreita ja heidän vanhempiaan sekä edustusjoukkueen pelaajia, jotka hoitivat tuomaroinnin jämäkästi. Isot kiitokset tapahtuman yhteistyökumppaneina toimineille Intersport Rovaniemelle, K-Supermarket Eteläkeskukselle, Spalding Finlandille, Dexalille sekä Rovaniemen korkeakoululiikunnalle!

Suurin kiitos kuitenkin osallistujille, jotka todella teitte turnauspäivästä mahtavan loistavalla asenteellanne!

Toiveissa on, että jatkoa tulee keväällä – nähdään taas!