NMKY

Rovaniemen NMKY:n edustusjoukkue otti vastaan kauden viimeisten yhteisharjoituksien päätteeksi haikeita uutisia, kun pitkäaikainen päävalmentaja Martti Nieminen ilmoitti, että tulevan sunnuntain ottelu tulee olemaan hänen osaltaan viimeinen edustusjoukkueessa. Ohessa Martin mietteitä menneestä pitkästä aikajaksosta RoNMKY:n valmennuksessa.

 

Saavuin Rovaniemelle vuonna 1987 oikeustieteen opiskelija Jussi Kärkkäisen houkuttelemana kovin vihreänä nuorena pojan kloppina. Aloitin valmentamisen jo vuonna 1988 pelaamisen ohella valmentaen minipoikien joukkuetta, josta vielä ainakin Ruhan Jukka käy korista pelailemassa. Pelasin "tosissani" muistaakseni vuoteen 1992 asti, jonka jälkeen aivan sattuman kaupalla "jouduin" varsinkin edustusjoukkueen valmennustoimintaan. Ajattelin ensin kokeilla ja harjoittelin harjoituksissa joukkueen mukana. Huomasin jossain vaiheessa valmentamisen olevan erittäin haasteellista ja jopa hauskaa.

Hienoimpia alkuvaiheen kokemuksia olivat I-divarikarsinnat, joihin pääsimme 2000-luvun alun molemmin puolin aivan "koulupoikajoukkueella". Joukkueessamme pelasivat mm. Ehon Jouni ja Sonkajärven Turo, jotka ovat niittäneet mainetta näiden vuosien jälkeen. Joukkueessa pelasi myös monia yhtä kovia pelimiehen alkuja jonoksi asti esim. Kumpulan Markus, Kemppaisen Jussi, Heikkisen Pete ym....ja Tietysti Vuollin Tero!!

Saimme pelata nimekkäitä vastustajia vastaan mm. Uudenkaupungin Jerry Lee Sr., ToPon Pere Klinga ja tietysti myöhemmin valmentajana kannuksia kerännyt Greg Gibson. Joukkueen kapteenina toimi Kupe Kuurlunti, pelaaja ja harjoittelija vailla vertaa. Valmentajakaverina oli Etu-Seppälän Jukka.

Näistä joukkueista on mieleen jäänyt tottakai nuoruus, mutta myös erittäin hitsautunut yhteishenki, jota pidän yhtenä tärkeimmistä joukkuepelin elementeistä. Ollaan YHDESSÄ ja tehdään YHDESSÄ!! Divarikarsinnoista on erityisesti jäänyt mieleen se, että keväällä -98 olin valmentajana estynyt karsintareissulta ollessani synnytyslaitoksella jännittämässä Ilarin syntymää, mikä tapahtumana hakkasi jännityksellään kaikki korispelit. Ilariinkin on sittemmin koriskipinä tarttunut; lienee sukuvika.

 

Pienen noin kahden vuoden paussin jälkeen minua pyydettiin valmentajaksi -88-87 syntyneille pojille ja heidän kanssaan viimeistään opin, mitä todellinen reissaaminen on. Kiersimme A-poikien I-divisioonassa Salon, Lahden, Vaasan ym. kautta Suomenniemen ja valmensin yhden kauden aikana 44 virallista sarjapeliä. Jos valmennus ei ollut liigatasoa, reissatut kilometrit olivat varmasti Suomen ennätystasoa.

 

Miesten nousukausi I-divariin oli vaiherikas ja sisälsi monia eri vaiheita. Syksyn alussa olimme päättäneet, että kaudella tähdätään nousuun ja sellaiset pelaajat pitäisi joukkueeseen saada. Valmennuksesta vastasivat Dementjeffin Jarmo ja minä. Viikolla harjoituksissa pelaajia saattoi olla 5-7 ja sitten torstain tai perjantain harjoituksiin saapui pelaajia Lappeenrantaa myöten ja saimme harjoitella viikonlopun peleihin kuvioita 5 vastaan 5. Karsintoihin hankimme vielä kaksi amerikkalaista pelaajaa: Pierre Tuckerin ja Calvin Morrisin. Karsinnat pelattiin yksinkertaisena sarjana ja ratkaisumatsiksi muodostui Hyvinkäällä pelattu HyPo-RoNMKY täyden katsomon edessä. Veimme pelin jatkoajan jälkeen, vaikka olimme 3. jakson jälkeen 16 pistettä tappiolla. Nousimme Divariin!! Noususta huolimatta kautta leimasi joukkueen rosterin vaihtuvuus ja tietysti suuri pettymys oli, ettei sarjapaikkaa voitu vastaanottaa seuran rahatilanteesta johtuen.

Viimeisin jakso valmennuksessa alkoi yhdeksän vuotta sitten ottaessani vastaan seuran puheenjohtajan tehtävät ja myöskin vastuulleni seuran minipojat. Leimallista tälle ajalle on ollut valmennuksen ohella seuran yleinen kehittäminen. Merkittäviä muistoja yksittäisten pelien ohella ovat turnausmatkat Lahden Easter-turnaukseen, jossa sai olla mukana tuntemassa todellista yhteenkuuluvuutta koko seuran kanssa. Tässäkin voi todeta, että seuran toiminnassa on tärkeimpiä asioita pelaamisen ja harjoittelun lisäksi Yhteisöllisyys ja yhdessä oleminen.

Juniorijoukkueen pelaajien kasvun myötä olen ajautunut valmentamaan "jälleen" edustusjoukkuetta. On ollut hienoa olla mukana seuraamassa nuorten pelaajien kehittymistä sekä pelaajina että ihmisinä. Ainoa harmittamaan jäänyt asia on, ettemme tällä joukkueella ole divarikarsintapaikkaa saavuttaneet. Viimeistä kautta on leimannut rosterin kapeus, joka on vaikuttanut pelaamiseen. Tämän lisäksi lähes kaikki pelaajat ovat valmentaneet ja/tai tuomaroineet pelaamisensa ohella. Vaikka (vielä) joukkueemme ei divaritasoa olekaan, ovat tämänhetkiset pelaajamme saaneet ainakin erittäin hyvän koris -"yleissivistyksen" ja siitä voi olla ylpeä.

Näihin vuosiin liittyy paljon upeita muistoja ja merkittäviä elämänikäisiä ystävyyssuhteita, joita millään rahalla ei voi ostaa. Siksi urheiluseuratoiminta onkin niin hienoa.

Martti Nieminen

Maran viimeinen ottelu sunnuntaina kauppiksella klo 12:30.

Tervetuloa!