NMKY

LU – Ronmky 62-77 (18-16, 16-20, 20-25, 8-16)

B-poikien kotiturnaus alkoi Korkalovaarassa siihen aikaan, että liekö osa katsojista jäänyt vielä kotiin nukkumaan. Paikalla olleet todistavat vauhtia ja tilanteita kummassakin päässä kenttää. Kovin kaunista tai järkevää koripalloa ei nähty. Tummissa vieraspaidoissa esiintynyt Rovaniemi pyrki yliaggressiiviseen puolustukseen joka tilanteessa. Viikolla harjoituksissa asenne oli ollut todella hyvä ja puolustus kerrankin pelinomaista kuten sen pitäisi toki aina olla. Kuitenkin pelin alkuun jäätiin vajaaksi tästä. Liekö jälleen huono lämmittely tai keskittyminen kyseessä, kun peliin heräiltiin vasta ensimmäisen jakson aikana, jonka Laukaa vei 2pisteellä.

Toiselle jaksolle puolustukseen saatiin kaivettua kaivattu viimeinen työnteon askel ja huipentumana noin minuutin tai kahden jakso, jossa pallo riistettiin joka kerta viimeistään puolessa kentässä.  Atte näytti mallia ja innosti muita, mutta ikävästi peli jäi kesken päähän tulleen iskun myötä. Kova puolustus aiheutti myös paljon sekaannuksia ja unohduksia, joista vastustaja kiitti useaan kertaan. Lisäksi vauhdin myötä mentiin päästä päähän, välillä jopa hieman päättömästi joidenkin perusasioiden unohtuessa. Loput jaksot muutaman korin edellä Rovaniemelle ja voitolla välipalan syöntiin.

Pisteet: Atte, Simo, Veeti 2, Teemu 31, Topi 6, Miro 13, Lauri 9, Onni 6, Pyry 8, Oiva 2

 

Ronmky – Esab 74-65 (16-21, 17-11, 18-17, 23-16)

 

Toiseen peliin oli joukkue yhtä mieltä, että parantaa pitää, jotta voitto irtoaisi. Etenkin sulkeminen ja puhuminen tulisi saada lisättyä puolustukseen ja hyökkäyksessä liikkeisiin lisää vauhtia. Peli eteni samankaltaisin suuntamerkein kuin ensimmäinenkin. Siilinjärvi voitti 1.jakson kolmen kolmosen siivittämänä, mutta loput jaksot kirjattiin namikalla muutamien korien erolla. Puolustus oli jälleen aggressiivista läpi pelin ja etenkin Topi esiintyi miehekkäästi läpi pelin. Mutta kaivatut muut asiat eivät paljoa parantuneet muutamia täysillä tehtyjä hyökkäyspään liikkeitä lukuun ottamatta. Siilinjärvi roikkuikin pelissä mukana pitkälti levypallopeliä dominoimalla ja juoksemalla paremmin koko viisikon laajuudella, kun kotijoukkue juoksi parilla pelaajalla kerrallaan alas tai ylös muiden jäädessä katselemaan.

Taistelun tiimellyksessä Laurin selkä ei kestänyt kunnolla vauhdissa mukana ja mies keskittyikin penkin puolelta kannustukseen. Viimeisellä jaksolla siihen asti melko staattisena pyörinyt hyökkäys sai hieman kierroksia koneeseen Teemun ja Pyryn johdolla. Pallon ja pelaajien nopeammalla liikkeellä saatiin parempia paikkoja ja näin palloa myös paremmin koriin.

Pisteet: Onni, Topi 6, Veeti 4, Simo 6, Lauri 8, Pyry 21, Teemu 12, Oiva 5, Miro 10